vieraskynä | Hannele Korhonen
Merkonomiksi valmistuttuani työskentelin toimistotöissä ja asiakaspalvelussa. Pisimmän työurani tein myyntineuvottelijana lomailun parissa. 11 vuoden työuran aikana kertyi myös kokemusta myyntipäällikön tehtävistä ja sitten ryhdyin yrittäjäksi samalle alalle. Yrittäjänä toimin kuusi vuotta, siihen saakka kunnes jouduimme taloudelliseen ahdinkoon ja henkilökohtaiseen konkurssiin.
Kaiken tämän jälkeenkin pyrin työllistymään aktiivisesti myyntialalle uudelleen. Mutta, kun ikää oli jo yli 50 vuotta, sain pettyä moneen kertaan, yhteensä seitsemän yritystä tavalla tai toisella meni mönkään.
Kotihoidossa työskentelevä sairaanhoitaja ystäväni sattui meille kylään, juuri kun olin taas saanut pettyä töissäni. Hän kertoi, että heillä olisi töitä kotiavustajalle. Sopisin hänen mielestään hyvin kyseiseen työhön. Hän kertoi kaunistelematta hoitotyöstä ja sai kiinnostukseni heräämään. Hän oli jo vuotta aiemmin maininnut minulle asiasta, mutta nyt olin vasta valmis ”uusiin tuuliin”. Jo seuraavana päivänä soitin kotihoitoon. Olisin saanut aloittaa vaikka heti, mutta sovimme aloittamisen puolentoista viikon päähän omien menojeni vuoksi. Sovimme, että saan viikon kulkea hoitajan mukana ja katsoa miltä työ vaikuttaa ja tehdä päätökseni jatkosta.
Jo ensimmäisenä päivänä tiesin, että olen löytänyt työn, jolla on merkitystä ja mistä tulen pitämään. Viisi kuukautta työskentelin kotiavustajana ja ihailin avuliaita työkavereitani, lähihoitajia ja heidän ammattitaitoaan. Niin kypsyi ajatus lähteä opiskelemaan lähihoitajaksi. Taloudellinen tilanteeni meinasi nousta esteeksi opiskelulleni, mutta onneksi TE- toimiston asiantuntija, kenen kanssa oli asioinut jo vuosia, osasi etsiä minulle sopivan vaihtoehdon opiskeluluun – työvoimakoulutuksen!
Tiedonjanoinen olen aina ollut, mutta varsinaisesti en ole opiskellut sitten nuoruuden. Kyllä 54- vuotiaana opiskelemaan lähteminen oli todella jännittävää. Kuinka pärjään nuorempien joukossa? Tarttuuko päähäni enää mitään? Kuinka näin iäkkääseen opiskelijana suhtaudutaan? Olenko ainoa?
Jännitys ja pelkoni opiskelusta oli aiheetonta!
Kun opiskelee alaa, joka kiinnostaa, oppiminen käy kuin tanssi! Ehkä näin vanhempana paneutuu asioihin intohimoisemmin ja vaatii itseltään enemmän. Opiskeluaikana nautin jokaisesta päivästä. Olin todella onnellinen, että olin löytänyt alan, joka kiinnostaa ja missä on töitä tarjolla niin, että saa valita minne menee töihin.
Tiesin, että ikäihmiset ovat lähinnä sydäntäni ja heidän kanssaan haluan ehdottomasti työskennellä. Varmuuden vuoksi kävin kuitenkin ensimmäisessä harjoittelussa kokeilemassa Sotkamon sairaalassa, olisiko se kiinnostavampaa. Työ ikäimisien parissa vei voiton, joten suuntauduin ikääntyvien hoidon kuntoutumisen osaamisalalle.
Kaiken aikaa olin menossa opiskelujen jälkeen takaisin kotihoitoon, mutta kohtalo puutui peliin. Attendo Sotkamonhelmestä, missä tein ”keikkaa” opiskelujeni aikana, tarjottiin minulle töitä kesällä 2020, vaikka en ollut edes vielä valmistunut. Lähihoitajaksi valmistuin syyskuussa 2020. Halusin aloittaa opinnot työn ohessa erikoismuistihoitajaksi ja se sopi työnantajalle. Valmistuin erikoismuistihoitajaksi toukokuussa 2021.
Oppisopimusta tiedonjanoon
Tiedonjanoni ei ole vieläkään sammunut, vaan oppisopimuksella aloitan tänä syksynä palliatiivisen hoitotyön opiskelun ja tarkoitukseni on vielä jatkaa niin, että suoritan saattohoidon erikoisammattitutkinnon.
En olisi koskaan osannut ajatella, että innostun kehittämään itseäni näin paljon ja tässä iässä. Toivon, että tämä tarina innostaa muitakin opiskeluun. Opiskelu kannattaa aina ja pitää lisäksi huolta aivoistamme.
Tämä työ on todella monipuolista, antoisaa, mielenkiintoista ja aina saa oppia uutta. Lisäksi ihmiset, jotka työskentelevät tällä alalla ovat aivan erityisiä.