Kainuun työttömyysaste koko maan neljänneksi matalin

Kainuun työttömyysaste koko maan neljänneksi matalin

Kainuussa oli kesäkuun lopussa reilut 2 900 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli 9,7 %. Pitkäaikaistyöttömyys nousi vuoden takaisesta 10 %. Työvoiman kysyntä laski merkittävästi, mutta tekijöistä on edelleen laajasti pulaa.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kainuussa kesäkuussa 2024.

Kainuussa oli kesäkuun lopussa 2 943 työtöntä työnhakijaa, mikä on 254 henkilöä enemmän (+9 %) kuin vuotta aiemmin. Kainuun työttömyystilanne oli edellisvuoteen verrattuna alueista yhdeksänneksi paras. Työttömyys supistui vuoden takaisesta ainoastaan Lapissa (-6 %), kasvu oli suurinta Pirkanmaalla (+20 %). Koko maassa työttömyys lisääntyi 11 %.

Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 9,7 %, alueista neljänneksi vähiten ja 0,9 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömyysaste oli 10,9 %, mikä on 0,9 prosenttiyksikköä vuoden takaista enemmän.

Pitkäaikaistyöttömyys on ollut noususuunnassa suurimman osan viime vuodesta sekä tämän vuoden alussa ja lisääntyi kesäkuussa vuoden takaisesta 10 % (+62). Edelliskuusta pitkäaikaistyöttömien määrä nousi 2 % (+13). Yhteensä pitkäaikaistyöttömiä oli 661. Työttömistä 22 % oli pitkäaikaistyöttömiä, vuotta aiemmin osuus oli saman verran.

Avoimien työpaikkojen määrä putosi selkeästi

Työvoiman kysyntä on ollut viimeisen vuoden ajan useimpina kuukausina merkittävästi edellisvuotta pienempi. Kesäkuussakin uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoihin sekä kuntakokeiluihin 41 % vuotta aiempaa vähemmän (-345), yhteensä 488. Ammattiryhmissä uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (134), palvelu- ja myyntityöntekijöille (97) sekä prosessi- ja kuljetustyöntekijöille (92).

Tekijöistä on silti edelleen pulaa laajasti ja kuun lopussa useissa ammateissa oli vähemmän tai vain hieman enemmän työttömiä työnhakijoita kuin avoimia paikkoja. Vaikeinta oli löytää terveydenhuollon erityisasiantuntijoita (esimerkiksi lääkärit, hammaslääkärit ja eläinlääkärit) sekä teollisuustuotteiden kokoonpanijoita. Haastavaa oli löytää myös muun muassa tuotantotoiminnan ja yhteiskunnan peruspalveluiden johtajia, terveydenhuollon asiantuntijoita (esimerkiksi sairaanhoitajat) sekä maa-, metsä- ja kalatalouden avustavia työntekijöitä.


Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. ELY-keskuksen tiedote kesäkuun työllisyyskatsauksesta (sttinfo.fi) Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 20. elokuuta 2024.

Yhteyshenkilöt:

Kainuun TE-toimisto
johtaja Pauli Piilma
0295 039 106
pauli.piilma@te-toimisto.fi

Kainuun ELY-keskus
työvoima-asiantuntija Atte Laitinen,
0295 023 886
atte.laitinen@ely-keskus.fi

Ylös
Mikäli tahdot lisätietoa, ota yhteyttä!

    X