Kesätöiden jälkeen kutsuvat opinnot

Kesätöiden jälkeen kutsuvat opinnot

Kesä on lopuillaan ja opiskelijat palaavat takaisin opintojen pariin. Opinahjojen käytävillä käydään syksyisin vilkasta keskustelua siitä, millaisia töitä kukin on kesän aikana tehnyt. Tinja oli kesätöissä Kainuussa. Miten kesätyöpaikka löytyi? Millaisissa tehtävissä hän työskenteli? Millainen oli hänen kesä Kainuun vaaramaisemissa? Nämä asiat selviävät seuraavasta jutusta.

Kerro hieman itsestäsi?

Olen Tinja Pehkonen, 21-vuotias opiskelija. Olen kasvanut Sotkamossa, missä olenkin suorittanut peruskoulun ja lukion. Tänä syksynä alkaa kolmas vuoteni tuotantotalouden opintojen parissa Oulun yliopistossa. Tuotantotalous on monipuolinen ala, jossa yhdistyy tuotannollisen toiminnan taloudellinen ja tekninen osaaminen. Olen viihtynyt Oulussa erittäin hyvin sekä opintojen että vapaa-ajan puolesta, mutta tänä vuonna päätin viettää kesäni Kainuussa.

Missä olit kesätöissä?

Olin kesätöissä monimetalliyhtiö Terrafamen kaupallisella osastolla. Päivittäisiin työtehtäviini kuului ostotilausten tekeminen ja niiden lähettäminen toimittajille sekä laskujen käsittely. Kaivosteollisuudessa tuotantoprosessin ja kunnossapitotöiden vaatimat materiaalit ja palvelut ovat hyvin vaihtelevia, joten tilauksia tehdään esimerkiksi kemikaaleista erilaisiin puhdistustöihin.

Miten löysit kesätyöpaikkasi?

Huomasin Terrafamen kotisivuilta, että heillä voisi olla minulle sopivia kesätyötehtäviä tarjolla. Oulun yliopistolla järjestetyillä rekrytointimessuilla kävin keskustelemassa Terrafamen HR-edustajan kanssa, jolloin päätökseni vahvistui siitä, että voisin lähettää hakemukseni Terrafamelle juuri oston työtehtäviin.

Millaisissa tehtävissä haluaisit työskennellä tulevaisuudessa?

Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä asemassa, jossa pystyn kehittämään ja haastamaan itseäni jatkuvasti. Olen kiinnostunut kehittyvän teknologian tuomista mahdollisuuksista ja odotan mielenkiinnolla, kuinka tehokkaasti sitä voidaan hyödyntää vuosien kuluessa. Koska tuotantotalous tarjoaa paljon erilaisia mahdollisuuksia työllistymisen suhteen, en osaa vielä nimetä tiettyä tehtävää tai alaa, mihin haluaisin valmistumiseni jälkeen työllistyä. Mielestäni kesätyöt ovatkin loistava mahdollisuus tutustua monipuolisesti eri työtehtäviin.

Millainen oli sinun kesä Kainuussa?

Töiden puolesta kesäni oli mielenkiintoinen ja opettava. Terrafame tarjosi mainion tilaisuuden päästä oppimaan kaupallisen osaston toiminnasta kaivosteollisuudessa. Vaikka suurin osa työpäivistäni kului toimistossa tietokoneen äärellä, pääsin myös tutustumaan kentälle Terrafamen tuotantoprosessin eri vaiheisiin. Oli mukava kokea, kuinka lämpimästi työkaverini ottivat minut vastaan työyhteisöönsä!

Vapaa-aika Kainuussa on hyvin leppoista ja rauhoittavaa. Vuokatti tarjoaa loistavat puitteet monipuoliselle liikunnalle niin kesällä kuin talvellakin. Minä nautin vapaa-ajastani muun muassa pyörälenkkejä tehden, tennistä pelaillen sekä Sotkamon Jymyn superpesisotteluita seuraten.

RekryKainuu -hanke ja kainuulaiset työnantajat ovat olleet mukana myös opiskelijoille suunnatuissa tapahtumissa. Voit bongata meidät jatkossakin erilaisista tapahtumista niin Kainuussa kuin muuallakin. Tule juttusille!

Ylös
Mikäli tahdot lisätietoa, ota yhteyttä!

    X