Osaajamarkkinoille on tarvetta – Kainuu kiinnosti kansainvälisillä rekrymessuilla

Osaajamarkkinoille on tarvetta – Kainuu kiinnosti kansainvälisillä rekrymessuilla

”Paljonko maksaa talo Kainuussa? Onko teillä talvella puoli vuotta pimeää? Eihän Suomi ole EU-maa? Ai, Kainuu on vain parin tunnin lentomatkan päässä! Olisin kiinnostunut ostamaan matkailuyrityksen Kainuusta!”

Näihin ja moniin muihin uteliaisiin kysymyksiin Kainuun esittelijät pääsivät vastaamaan Emigration Expo -messuilla viime viikonloppuna Hollannissa.

Hollantilaisten valtava kiinnostus Pohjoismaihin ja Suomeen yllätti

Euroopan suurimmat Emigration Expo -rekrytointimessut pidettiin Hollannin Utrechtissa huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Koronapandemian vuoksi tapahtuma on ollut tauolla pari vuotta. Nyt messuilla vierailikin ennätysmäärä, yli 12 000, ihmisiä Hollannista, Belgiasta ja Saksasta. Liikkeellä oli paljon muuttohalukkaita koulutettuja osaajia Keski-Euroopasta, niin yleislääkäreitä, erikoislääkäreitä, hoitajia, koodareita, ICT-asiantuntijoita, kokkeja ja monia ulkomailla työskentelystä kiinnostuneita.

Suomi kiinnosti etenkin vapaamman tilan, isomman asunnon ja pihan, luonnonrauhan, puhtauden sekä uusien työ- ja yritysmahdollisuuksien ansiosta. Innokkuudesta kokeilla elämää ja työtä uusissa maissa kuvasi myös valtava ruuhka messujen kirjapisteessä, missä myytiin maahanmuuttoon ja muuttajien tarinoihin liittyviä kirjoja.

Suomi sai kiitosta kauniista osastostaan, valkoisista huppareista, yhteishengestä ja iloisista ilmeistä. Kompakti, mutta näyttävä Suomen osasto sijaitsi Pohjoismaiden hallissa, Ruotsin ja Norjan vieressä. Osallistujia kiinnosti etenkin Ruotsi. Pohjois-Ruotsi markkinoi messuilla hyvinkin aktiivisesti, sillä Norrbotteniin pitäisi saada yli 300 000 uutta osaajaa. Mukavasti Ruotsin vetovoiman siivellä pääsimme samalla kertomaan Suomesta ja Kainuun mahdollisuuksista – ja todellakin, hollantilaisten kiinnostus ja avoimuus työmahdollisuuksille Suomessa yllätti.

Suomen messuosasto Emigration Expoilla.
Kainuuseen osaajia ja uutta oppia

Kainuu oli mukana messuilla ja Suomen osastolla ensimmäistä kertaa, kuuden muun alueen ja seutukaupunkien verkoston kaverina. Messuille osallistuminen kannatti. Keräsimme paljon osaajien kontakteja, joista viitisentoista olivat erityisen potentiaalisia matcheja Kainuun avoinna oleviin työpaikoihin. Lääkäreitä, erikoislääkäreitä, hoitajia, ICT-alan osaajia ja monia muita kiinnostaisi Kainuuseen muutto. Messujen jälkeen tärkeää on myös jälkityö. Osaajien yhteystiedot välitetään eteenpäin niin Kainuun hyvinvointialueelle kuin messuille työpaikkoja tarjonneille CSC:lle ja Kajawoodille. 

Saimme messuilta myös paljon hyvää oppia, miten Ruotsi, Norja tai messuille kauempaa tulleet Kanada, Australia tai Uusi Seelanti markkinoivat aluettaan ja työpaikkojaan. Vastaavalla tavalla Kainuussa olisi tärkeää kehittää osaajamarkkinointia, monipaikkaisen työn mahdollisuuksia ja relokaatiopalveluita. Mukavaa oli myös täysi salillinen osallistujia Kainuun omassa presentaatio-tilaisuudessa. Millaisia riemun ja innostuksen hörähdyksiä Kajawoodin video yleisössä nostatti! Kainuu jäi varmasti kuulijoiden mieleen. Kävimme hyviä keskusteluja vielä tilaisuuden jälkeen Kainuun yritys- ja työmahdollisuuksista.

Kainuun osallistumisen Emigrant Expo -messuille mahdollisti Kainuun EURES ja Kainuun TE-palveluiden kv- ja EURES-asiantuntija Teemu Ahtonen. Mukana olivat Kajaanin kaupungin kansainvälisen infon Marjo Karttunen ja Kainuun liiton Minna Komulainen. Messuilla jaettiin Kainuun liiton Aluemarkkinointi-hankkeen tuottamia Kainuun osaajaesitteitä, postikortteja ja Kainuun hyvinvointialueen rekrytointiesitettä sekä kontaktoitiin osaajia avoimina oleviin työpaikkoihin.

Messujen tunnelmia voi katsoa myös RekryKainuun Instagramin kohokohdissa #Hollanti, josta löytyy Kainuun oma matkapäiväkirja.

Kirjoittaja,

Minna Komulainen
aluekehitysasiantuntija, Kainuun liitto
minna.komulainen@kainuunliitto.fi

Ylös
Mikäli tahdot lisätietoa, ota yhteyttä!

    X