Tee unelmien aarrekartta

Tee unelmien aarrekartta

Blogi | Kristi Loukusa

Kevät on monelle uuden alun aikaa. Valo luo toiveikkuutta ja inspiraatiota arkeen ja pimeän talven jälkeen voi olla hyvä aika pysähtyä miettimään seuraavia elämänvalintoja. Nuorille se voi tarkoittaa yhteishakua tai kesätyöpaikan valintaa ja aikuiselle esimerkiksi uranvaihtoa. Uravalintoihin liittyy yleensä aina kouluttautumisen ja uudelleen kouluttautumisen vaihtoehdot, uuden työpaikan hakeminen ja aloittaminen ja jopa uudelle paikkakunnalle muuttaminen tai monipaikkaisen työn aloittaminen.

Omien unelmien ja tavoitteiden kirkastamiseksi voi tehdä mielikuvaharjoituksia, kirjoittaa tai vaikka luoda unelmakartta omasta tulevaisuudesta. Unelmakartan tekemiseen löytyy monia vaihtoehtoja ja ohjeita netissä, josta jokainen voi valita itselleen sopivimman. Parhaat löytämäni vinkit löysin Duunitorin sivuilta, johon pääsette alla olevasta painikkeesta.

Tavoitteet ja unelmat avuksi ohjaamaan päivittäistä toimintaa

Omien unelmien toimeenpanossa aikomus ja oma asenne ratkaisee. On tärkeää myös osata tunnista omia rajoittavia uskomuksia sekä päästää irti ajatuksesta, että on liian myöhäistä (tai aikaista). Tavoitteiden suhteen on oltava realistinen, ja ennen kuin teet mitään äkillisiä ratkaisuja, niin pohdi rauhassa muutosta ja muutoksen tuomia uhkia sekä mahdollisuuksia.

Omien unelmien toteuttaminen edellyttää vastuunottoa omasta elämästä ja valinnoista. Opettele kuuntelemaan itseäsi ja tee valintoja, jotka vievät sinua itseäsi omassa elämässäsi ja urallasi eteenpäin. Matkaa ei myöskään tarvitse tehdä yksin vaan vaihtoehtoihin ja valintoihin saa tukea oman alueen Ohjaamon ja Te-toimiston palvelutarjonnasta. On olemassa laaja kirjo erilaisia palveluita uravalmennuksesta uudelleen kouluttautumisen mahdollisuuksiin joihin kannattaa tarpeen tullessa tutustua ja hyödyntää. Siellä ammattilaiset auttavat sinua tunnistamaan omat vahvuutesi ja löytämään oman näköisen polkusi.

Ylös
Mikäli tahdot lisätietoa, ota yhteyttä!

    X