vieraskynä | Mari Möttönen
Kun aikoinaan lähes 25 vuotta sitten lähdin Savosta opiskelemaan Tampereen kautta Saksaan, en olisi aavistanut, että jossain vaiheessa tulisin takaisin Suomeen – saati sitten Kainuuseen. Niin kuitenkin kävi. Savolainen löysi sielunkotinsa Kainuusta ja on viihtynyt täällä 12 vuotta. Ja olen sitä mieltä, että on käytävä kaukana, jotta näkee lähelle. Tämä on tarinani.
Unelman perässä ulkomaille
Jo pienenä rakastin kieliä ja eri kulttuureita ja muistan olleeni alakouluikäinen, kun ilmoitin vanhemmilleni, että haluan pidemmäksi ajaksi ulkomaille. Unelmani ei duunariperheessä, Kiuruveden maaseudulla ilman internettiä ja suuren maailman vaikutteita kasvaneelle lapselle ollut tuolloin se ehkä ihan tavanomaisin, enhän ollut edes ikinä käynyt Ruotsia pidemmällä. Se oli kuitenkin unelma, josta pidin kiinni ja minkä sitten toteutinkin. Peruskoulun jälkeen vietin vaihto-oppilasvuoden USA:ssa, lukioikäisenä vietin puoli vuotta au pairina Saksassa, ylioppilaskirjoitusten jälkeen hakeuduin Tampereen yliopistoon opiskelemaan kääntämistä ja tulkkausta ja sieltä sitten harjoitteluun Saksaan. Tarkoituksenani oli olla harjoittelussa ulkomailla 11 viikkoa, mutta näistä yhdestätoista viikosta tulikin päivälleen 11 vuotta. Jätin yliopisto-opinnot Suomessa kesken, kävin Hampurissa kaupallisen koulutuksen, työskentelin vientiassistenttina, perustin perheen ja lopulta myös yrityksen.
Olen aina sanonut, että nuorena ihminen sopeutuu mihin vain. Näin kävi minullekin. Opin Saksassa kielen niin hyvin, että kukaan ei edes uskonut minun olevan ulkomaalainen ja paikallinen elämänmeno ja kulttuuri tuntui kotoisalta. Kun sitten myöhemmin perustin perheen ja aloitin osa-aikaisena yrittäjänä, tajusinkin, miten paljon kaipasin suomalaista kulttuuria ja varsinkin suomalaista yhteiskuntaa: sitä, että arki sujuu, päivähoito pelaa ja naisena minulla on erinomaiset mahdollisuudet käydä töissä.
Kainuu ei pettänyt
Toukokuussa 2008 saavuin kahden pienen lapsen kanssa Kainuuseen. Minulla ei ollut työtä eikä asuntoa, mutta jostain kumman syystä koin, että Kainuussa on tulevaisuutemme. Kainuu tuntui Keski-Euroopan vuosien jälkeen sopivan pieneltä ja rauhalliselta sekä erinomaiselta kasvuympäristöltä lapsilleni ja eniten päätöstäni ihmettelivätkin kainuulaiset itse:
”Siis sinulla oli mahdollisuus aloittaa elämä missä tahansa päin Suomea ja valitsit Kainuun?”
”Eikös nyt olisi ollut paljon järkevämpää muuttaa Helsinkiin, mistä löytäisit osaamistasi ja kielitaitoasi vastaavan työpaikan?”
”Tulet sitten kyllä huomaamaan, että kainuulaiset ei paljon vieraille puhu.”
Kainuu osoittautui kuitenkin juuri oikeaksi valinnaksi ja kainuulaisetkin omista ennakkoluuloistaan poiketen avoimiksi ja lämpimiksi. Heti ensimmäisten päivien aikana Siwan kassalla myyjä kyseli kuulumiset ja kerrostalonaapurimme toivotti meidät tervetulleiksi itse leipomiensa tuoreiden sämpylöiden kera. Kielitaitoani ja osaamistani arvostettiin paikallisessa kehittämisyhtiössä ja sain mielenkiintoisen työpaikan yritysten kehittämishankkeessa. Taaperoikäinen lapseni pääsi kokopäivähoitoon perhepäivähoitajalle ja isompi ihanaan päiväkotiin eskariin. Kainuussa myös omakotitalon hankkiminen oli yksinhuoltajalle taloudellisesti mahdollista ja aika pian muuttomme jälkeen kotiuduimmekin Paltamoon, mistä löysimme talon lisäksi ystäviä ja harrastuksia. Täällä asumme ja viihdymme edelleen.
Tekevälle riittää töitä
Myös urapolkuni Kainuussa on edennyt erinomaisesti. Kehittämisyhtiön erilaisissa määräaikaisissa projekteissa verkostoiduin alueen toimijoiden ja yritysten kanssa ja pääsin näyttämään osaamiseni. Työn ohessa suoritin aikoinaan kesken jääneet yliopisto-opintoni loppuun valmistuen filosofian maisteriksi vuonna 2014. Kehittämisyhtiöstä siirryin koulutussuunnittelijaksi, sitten yksityiselle puolelle myynti- ja markkinointipäälliköksi ja parin vuoden ajan toimin kansanedustajan avustajana. Töitä tekevälle tuntui Kainuusta löytyvän aina!
Vuoden 2017 syksyllä tulin valituksi virkaan, jota voisin kutsua unelmatyökseni. Työssäni ELY-keskuksella Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattorina yhdistyy sopivasti intohimoni yritys- ja aluekehittäminen, asiakaspalvelu sekä viestintä ja markkinointi. Kielitaitoanikin saan käyttää säännöllisin väliajoin.
Ihanan työpaikan lisäksi olen löytänyt Kainuusta puolison sekä juurtunut paikalliseen yhteisöön toimien niin kunnan luottamushenkilönä kuin myös vapaaehtoisena ohjaajana lasten harrastuksissa. Eskarilaisesta on kahdessatoista vuodessa kasvanut 18-vuotias lukiolainen, joka reissaa kahden maan välillä ja tuntee kahden maan kulttuurin ja tavat – ja joka silti haluaa jäädä Kainuuseen asumaan. Taaperosta on tullut kilpavoimistelua harrastava yläkoululainen, joka aina välillä valittelee Kainuun pienuutta ja haaveilee lähdöstä suureen maailmaan kuten minä pienenä. Vakiovastaukseni tyttäreni haaveisiin onkin: ”Ehdottomasti kannattaa käydä maailmalla kokeilemassa siipiä ja hankkimassa oppeja. Sen jälkeen on hyvä tulla takaisin.”
Terkuin, Mari
Sielunkotinsa Kainuusta löytänyt kanteleensoittaja, ikuinen heppatyttö
Ps. Voit seurata elämääni Kainuussa somessa Instagramissa ja Twitterissä.