vieraskynä | Terhi Koistinen
Opiskelu kannattaa aina. Opettajana aikuisopiskelijoille, alan vaihtajille, uuden etsijöille, työllisyyttä hakeville tai esimerkiksi omaa urapolkua etsiville ja pohtiville olen havainnut, että opiskelu kannattaa, koska se on mahdollisuus saada itselle jotain uutta sisältöä elämään. Mahdollisuus saada uusia ystäviä sitä kaipaaville, uusia ideoita miten ja missä voisi itsensä työllistää sopivalla tavalla, oppia kieltä ja kulttuuria tai vaikkapa löytää uutta suuntaa elämään, jolla on itselle merkitystä. Tiivistetysti voisi kai sanoa myös, että opiskelu antaa hyvinvointia arkeen erilaisten arjen rutiinien kautta.
Muistan, kun eräs opiskelija painotti juuri seuraavaa: ”Päivät eivät tunnu niin pitkiltä, kun on jotain tekemistä ja kellonaikoja opiskelun menoihin sekä lisäksi on seuraa, kun muutoin olisi kovin yksinäistäkin”. Eli opiskelun sosiaalinen merkitys korostunee toisille enemmän, kuin toisille, mutta kaiken kaikkiaan olen huomannut, että se on yleensä kaikille kuitenkin jossain määrin tärkeää, kuten vertaistuki ihmisille yleensäkin. Tämä lisännee terveydenhuollon opettajan näkökulmasta myös työkykyä ja potentiaalia työllistyä paremmin jatkossakin, kun oman tekemisen arvostus lisääntyy ja vahvistuu.
Opettajana olenkin kokenut yhdeksi tärkeimmistä tehtävistä auttaa opiskelijaa vahvistamaan tunnetta: ”Minä pystyn. Minä osaan.” Toisaalta vaakakupissa opettajana olen usein haastajan roolissa. Opiskelun ja onnistumisen kokemusten syntyminen ei aina ole helppoa ja siihen tarvitaan myös sopivassa määrin myös haasteita, koska koen, että muutoin se ei olisi niinkään opiskelua, vaan jotain muuta toimintaa. Tämä ei tarkoita, että opiskelu ei voisi olla mukavaa ja helppoakin, mutta joskus siihen kuuluu myös vaikeita tilanteita, omalta mukavuusalueelta poistumista hetkellisesti, ja myös epäonnistumisen kokemuksia sekä niiden kautta oppimista. Haastavissakin tilanteissa on opettajan/ohjaajan sekä opiskelijan hyvä muistaa, että yhdessä niistä selvitään, opitaan, kannustetaan ja nähdään asioiden valoisat puolet. Opiskelussa parasta lienee kuitenkin se, että nimenomaan saa olla opiskelijan roolissa, kysellä, harjoitella, pyytää neuvoja ja apua, eikä tarvitse heti osata kaikkea.
Tällaisia muistikuvia ja tuntemuksia minulla on syntynyt nimenomaan aikuisopiskelijoiden kanssa, mutta toki myös pienempienkin oppilaiden kanssa mm. kuntoutustyötä tehdessäni. Siinä missä lapsi oppii luontevasti joka päivä jotain uutta, joskus helposti ja toisinaan vaikeamman kautta, myös aikuisiällä on oikeus jatkuvaan oppimiseen, kehittymiseen ja omien tavoitteiden asettamiseen sekä niihin pyrkimiseen. Muistelen, että suunnan löytyminen lapsenakaan ei aina ollut helppoa, mitä haluaisi, mihin pystyisi tai missä olisi itselle sopivat mahdollisuudet. Opettajana aikuisopiskelijoille olen huomannut täysin saman ajatusmallin, mutta lapset ehkä ovat tämän suhteen avoimempia ja uskaliaampia ilmaisemaan itseään ja haaveilemaan, tutkimaan sekä etsimään omaa suuntaansa. Sitä toivoisin kaikista velvoitteista huolimatta enemmän kaikille meistä läpi elämän, myöhemmälläkin iällä. Aina muutoksen ei tarvitse olla edes kovin suurta, kun voi kokea asioiden ”loksahtavan” parempiin uomiinsa.